Syksyn uudistuksia

Maalla oli syksyn uudistus- ja siirtoviikonloppu. Isoa istutusaluetta levitettiin keskipihan puolella. Laajennus tukee portaita ja tuo istutusalueen reunan ison kiven reunaan asti. Kasvit ovat pääosin omia jakotaimia ja siemenkasvatteja. ’Elli’-syysleimut (Phlox paniculata) ja ’Rozanne’-jalokurjenpolvet (Geranium) ostettiin paikalliselta Hankkijalta. Lisäksi alueelle istutettiin 2 kiloa ’Van Eijk’-tulppaaneita. Komeamaksaruoho (Hylotelephium) ’Herbstfreuden’ pistokastaimet jäivät vielä talveksi ruusualueelle ja siirretään tänne keväällä, jos talvehtiminen onnistuu.

Laajennus
Jako- ja pikkutaimet rankkasateen jäljiltä eivät ole edustavimmillaan.

Siirrämme kupariheisiangervo (Physocarpus opulifolius) ’Mindian’ ja pikkujasmikkeen (Philadelphus x lemoine) pois saunanedustan ryhmästä, jotta suihkulähde näkyy saunaterassille. ’Mindia’ siirrettin tammenalusryhmään. Seurakseen se sai kellanvihreät ’Sum and Substance’ -kuunliljat, joiden alta siirrettiin pois hämykuunliljoja (Hosta undulata ’Erromena’). Ryhmä on syksyn aikana kasvanut muutamalla neliöllä, kun sinne on tehty tilaa vuorikaunokeille (Centaurea montana) ja isolta istutusalueelta jaetuille hämykuunliljoille. Ryhmä kärsii jonkun verran varjon istutuksien perusongelmasta eli tasakorkuisesta tylsästä lehtimassasta. Ratkaisuna kokeillaan ’Claude Schride’ -marhanliljojen (Lilium Martagon -ryhmä) menestymistä. Lisäksi keväällä ryhmään siirretään muutama sormustinkukka (Digitalis purpurea), ja ehkä muutama värililja. Myös ryhmän keskellä olevaan vanhaan pataan tulee ensi kesänä ehkä jotain muuta kesäkukkaa kuin krasseja. Aina pitää olla talveksi suunniteltavaa.

Varjo
Kupariheisiangervo, taustalla tammen runkoa kiipeävä humala, vasemmalla villiruusu kiulukoineen ja tuoksukurjenpolvi sen alla, oikealla limenvihreät ’Sum and Substance’ -kuunliljat ja hämykuunliljoja.

Artikkelikuvassa kukkii yksi keväällä  istutetuista ’Morden Centennial’ -ruusuista. Urhoolliset ’F. J. Grootendorst’ -neilikkaruusut jatkavat kukkimista talven kynnykselle.

Neilikkaruusut

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.