Leikkokukkamaa: viime vuodesta viisastuneena

Viime vuonna maalla oli kaksi lavaa leikkokukkia, mielenkiintoinen ja opettavainen kokeilu. Tuli oppia kimppujen sommittelusta ja sitomisesta. Kasvien suhteen tärkein oppi oli lyhyet ja tukevat varret. Viime kesänä oli tummia tavallisen korkuisia ruiskaunokkia (Centaurea cyanus) ’Black boy’. Ne olivat kauniita täytekasveja, mutta pitkät varret kasvoivat solmuun ja lakosivat. Tästä viisastuneena ensi kesänä kylvän kääpiöversiota. Auringonkukkia (Helianthus annuus) ei viime vuonna ollut, tulevana kesänä kokeillaan matalaa puna-auringonkukka ’Ms Marsia’. Kesäpäivänhatut (Rudbeckia hirta) ’Sahara’ ovat jo itämässä. Kesämalvikkia oli jo viime kesänä. Osa värimaailmaa on pehmeän pastellista.

Koska kesällä pitää olla myös väriä, esikasvatuksessa on jo iloista kesäpäivänhattu ’Totoa’. Pensaskrassi (Tropaeolum majus) ’Baby Rose’ on syynä siementilaukseen Impectalta. Suunnittelin sitä kotiin isoon siniseen ruukkuun runkoverenpisaran juurelle. Nyt vain näyttää siltä, että verenpisarasta on latva kuollut talvisäilytyksessä. Maalla kokeilin viime kesänä isossa padassa daalioita. Ei toiminut, paikka oli sittenkin liian varjossa. Krassit juurella onnistuivat hyvin kuten aina. Ensi kesänä padassa kukkivat keltaiset ’Jewel Primroset’.

IMG_1050

Koskaan ei voi olla liikaa pelargoneja, joten laitoin pistokkaita juurtumaan. Olen onnistunut paremmin vedessä kuin mullassa juurruttamalla. Yhden lasin pistokkaat lähtivät naapuriin, jotta heilläkin olisi näitä helppohoitoisia ja ahkerasti kukkivia punaisia ilonaiheita.  Täällä on kuvia emokasveista viime syksyltä, kun siirsimme ne talviteloille.

IMG_1056

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.