Kiinanasterit, vielä ehtii

Kiinanasterit syyskuun viime päivinä 2020.

Puutarhanhoidossa ennakointi on kullanarvoinen taito. Viime Kotipuutarha-lehdessä esiteltiin ihania tulppaanipihoja. Kaunista, mutta tulppaanit olisi pitänyt istuttaa jo syksyllä.

Nyt on jo kiire kiinanastereita (Callistephus chinensis) tulemaan. Niille riittää Kotipuutarhan kesäkukkien kylvökalenterin mukaan 6 – 8 viikon esikasvatus. Asterit ovat minulla olleet helpoimmat esikasvatettavat, enkä ole mitään vaikeita lajeja edes yrittänyt. Suurin ongelma on keksiä joka vuosi uusi kasvupaikka, jotta kasvit eivät kuole maalevinteiseen lakastumistautiin.

Viime kesänä kiinanasterit kasvoivat saunanedustan lämpimässä ja aurinkoisessa ryhmässä. Blogin kuvat ovat syyskuun lopulta, jolloin puutarhassa muuten alkoi olla jo syksyn keltaisia ja punaisia sävyjä. Niistä nämä voimakkaat kylmät lilat, vaaleanpunaiset ja pinkit sävyt erottuivat selvästi.

Kylvin kiinanasterit huhtikuun alussa. Ensimmäiset kasvulehdet ovat jo ilmestyneet, joten alkuviikosta koulin asterit ja maaliskuun alussa kylvetyt kesäpäivänhatut.

Kiinanasterit vasemmalla, oikealla komeamaksaruohoa (Hylotelephium telephium) ’Herbstfreude’, etualalla espanjankurjenpolvea (Geranium endressii).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.