Sinikämmen, upea metsäperenna

Kevätretkeilimme tänään PerennaPuutarha Pöntiselle Sysmään. Tilasimme viime vuonna syysleimuja ’Maaninka’, ’Baby face’ ja ’Kirchenfurst’. Näitä lähdimme hakemaan, mutta mukaan tarttui myös muita perennoja, yrttejä ja puuvartisiakin. Mielenkiinnolla odotan, saanko ananassalvian (Salvia elegans) viihtymään ja talvehtimaan. Näytepuutarhassa ihmettelimme kevään ihanuuksia Liisan asiantuntevalla opastuksella: erilaisia vuokkoja, esikoita, saniasia, kärhöjä, vaahteroita ja vaikka mitä.

Mainostan tässä blogissa harvoin, mutta artikkelikuvan upeaa sinikämmentä (Glaucidium palmatum) on tulossa myyntiin Pöntisille. Puutarhuri-Liisan mukaan sinikämmenen siemenet on vaikea saada itämään. Viime talvena oli kuitenkin onnistanut: iso määrä siemeniä oli itänyt. Pikkutaimet ovat nyt kasvamassa ja valmistuvat aikanaan myyntiin. Maalle viime keväänä hankittu pikkutaimi on jo hyvänkokoinen ja kukkii suurin vaaleanliiloin kukin. Sinikämmen on metsäperenna ja näyttää viihtyvän hyvin tammenalusryhmän puolivarjossa.

Yllä on tulppaaniryhmä maalla tänä keväänä ja blogin kuvassa aiemmalta vuodelta. Ryhmä on pääosin Darwin-hybridejä: punaisia ’Apeldoorn’- ja vaaleanpunertavia ’van Eijk’ -lajikkeita. Molemmat ovat kukkineet jo useamman vuoden. Toisenlaista monivuotista tulppaania edustaa päätöskuvan metsätulppaani (Tulipa sylvestris). Se on jalostamaton luonnonlajike. Maalle se löysi tiensä viime keväänä.

Metsätulppaani (Tulipa sylvestris)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.