Avainsana-arkisto: Koristepensaat

Hoitoleikkauksia

Kevät on täällä: krookukset, lumikellot – ja hoitoleikkaukset. Kevätmessujen jälkeisenä päivänä teimme kevätleikkaukset kotipuutarhassa. Osa leikkauksista on välttämättömiä, kuten kuusiaidan tai seinän vieressä kasvavien marjakuusien leikkaus. Suurimmaksi osaksi leikkaukset tehdään kuitenkin enemmän tai vähemmän esteettisistä tai käytännöllisistä syistä. Kanukan uusi kasvu on voimakkaimman väristä, korkeaksi kasvaneesta omenapuusta ei yletä keräämään omenoita yläoksilta.

Joskus leikkaamme puhtaasti muodon vuoksi. Säännöllisillä hoitoleikkauksilla pihajasmikkeestamme on muotoiltu symmetrinen aiemman vinon muodon tilalle.

IMG_0624

Myöhemmin kesällä on edessä kohtalainen risusavotta. Haketamme oksat ja käytämme hakkeen katteena.

IMG_0625

Syksyn kukkia

Kotipuutarhassa syksy on ollut hiljaista aikaa. On ollut vaikeaa löytää mieleisiä syksyllä kukkivia kasveja, jotka vielä menestyisivät kotipuutarhan varjoisissa ja kuivissa olosuhteissa. Komeamaksaruoho ’Herbstfreude’ selvisi kuitenkin vaikeasta viime talvesta ja availee vähitellen kukkiaan. Syysvuokko ’Honorine Joubert’ on uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa asettuneen hyvin etupihan puolivarjoon. Myös kääpiöhortensia ’Bobo’ on tuore tulokas, jonka talvenkesto jää nähtäväksi.

Suuri yllätys on ollut artikkelikuvan alppiruusu ’Ramapon’ syyskukinta. Se ei kukkinut keväällä ollenkaan, mutta on nyt avannut muutaman kukkanupun

.

 

 

Syyskuun siirtoviikonloppu

Ihanat daaliat kukkivat, samoin myöhäinen tarhapäivänlilja. Se ostettiin kevätmessuilta 2016 ’Gentle Shepardina’, joka se todellakaan ei ole.

Oli jo korkea aika toteuttaa kesän aikana päätetyt kasvien siirrot:

  • sisääntuloryhmästä siirrettin osa päivänliljoista alapihalle, toiveena saada ne vihdoinkin kukkimaan
  • terassin vierestä Pallaksenpionin siementaimet ryhmän välipihan puoleiseen osaan, helmililjat eri ryhmiin ympäri pihaa ja osa peittokurjenpolvesta alapihalle syreeniaidan eteen
  • saunanedusryhmästä tuoksukurjenpolvi kurtturuusujen jatkeeksi, tilalle pikkujasmike isosta perennaryhmästä ja hieman peittokurjenpolvea
  • peittokurjenpolvet neilikkaruusuryhmästä juhannusruusujen eteen, jotta saatiin päivänliljoille tilaa
  • kuunlilja ’Sum and Substance’ tammen alle ja tilalle uusi kotkansiipisaniainen

Lisäksi sisääntuloryhmään istutettiin kolme uutta tummakeijuangervoa ’Manon’ päivänliljojen tilalle ja alppiruusualueelle nukka-alppiruusu (R. Smirnowii -ryhmä) ’Unelma’, paikallisen Hankkijan syysalesta.

Kotimatkalla piipahdettiin Porkkalan kartanon taimimyymälän syyspäivillä. Mukaan lähtivät pitkään suunnitelmissa olleet sormivaleangervot maalle ja viinikärhö ’Alba Luxurians’ kotiin.

Syreenien ja pionien aika maalla

Maalla syreenien kukinta oli vielä lähes parhaimmillaan. Maalla pihasyreenit ovat selvästi sinisempää kantaa kuin kotona.

Syreenit

 

Pallaksenpioni viihtyy maalla paremmin kuin kotona. ’Claire de Lune’ sen vieressä kukki ensimmäistä kertaa kunnolla.

Pionit
Aniliini pallaksenpioni, kermanvaalea ’Claire de Lune’

Clair de Lune
’Claire de Lune’

Isossa ryhmässä kukki myös ihana tarha-alppikärhö ’Albina Plena’.

Albina Plena

Ruusuista kukkaan on ehtinyt yksinkertaiskukkainen villiruusu, jonka lajia emme ole yrittäneet määrittää.

Villiruusu

Magnolia ja muita valkoisia kukkia

Puutarhan ihana loppukevät on tuonut kukkivat puut ja pensaat iloksemme. Magnolian kukinta on tämän kevään suurin yllätys. Keväällä jännitimme, ovatko magnoliat hengissä viime talven jäljiltä. Ihmeeksemme molemmat olivat selvinneet. Kun lehdet alkoivat avautua, totesimme, että kukinta taitaa jäädä väliin. Tähtimagnolian pitäisi kukkia ennen lehtien avautumista. Tällä kertaa kukat avautuivat vasta lehtien jälkeen.

Myös sirotuomipihlaja on avannut valkoiset kukkansa. Omenapuumme on vielä nupulla.

Myös myöhäisissä tulppaaneissa on valkoisia kaunottaria lilan säestäminä., vasemmalla liljakukkainen ’White Triumphator’, oikealla kerrattu valkoinen ’Mount Tacoma’ ja liljakukkainen ’Ballade’.

Ja lopuksi vähän väriä: atsalea ’Golden Lights’

Golden lights


 

Kevät alkaa leikkaamalla

Kummallinen talvi alkaa olla mennyttä. Maaliskuussa oli pitkään kovia yöpakkasia. Siksi aloitimme kevätleikkaukset vasta nyt. Olimme kuitenkin viime hetkellä liikkeellä kotipuutarhassa. Aitakuusissa oli jo ripaus uutta kasvua. Toivottavasti leikkaus ei sotke niiden aikataulua liikaa.

Maalla leikkasimme kaikki marjapensaat ja ne muutamat koristepensaat, joiden tyveltä lumi oli jo sulanut. Lisäksi kaadettiin iso paju varjostamasta kirsikkapuita. Tein myös ylläpitokalkitukset kerrankin hangelle sulan maan asemesta. Seuraavalla käynnillä leikataan omenapuut ja lisää koristepensaita.

Kotona käytiin läpi kaikki leikkamista tarvitsevat havut: naapurin raja-aidan tuijat ja kuuset, talon vieressä kasvavat marjakuuset ja pääoven viereinen pallotuija. Myös suurin osa lehtipuista ja -pensaista harvennettiin: omenapuut, hortensiat, aroniat, lehtokuusamat, jasmike ja kanukka. Ruusuangervot vetäistiin alas. Pensasruusuja ja herukoita ei tarvinnut tänä keväänä käsitellä ollenkaan.

Tuija-aitaa näkee asuinalueellamme kyllästymiseen asti. Sillä on kuitenkin kiistämättömät etunsa: melko edullinen, nopeasti kasvava, helppohoitoinen ja ikivihreä. Tuija-aitaa ei myöskään tarvitse leikata vuosittain. Muutama muu muotoon leikattu kasvi luo kontrastia pääosin vapaasti kasvavaan puutarhaamme.

 

Talvista tunnelmaa

Tänä talvena hyviä  puutarhan kuvauspäiviä on ollut harvassa. Etupihan isosta kolmirunkoisesta pihlajasta on kesällä vaikea saada hyvää kuvaa varjoisan kasvupaikan takia. Tällainen monirunkoinen pihlaja on pihapuiden ehdotonta aatelia: sillä on kaunis kukinta, näyttävät lehdet ja värikkäät punaiset marjat. Se on ilmastollisesti täysin kestävä, helppohoitoinen, nopeakasvuinen ja mahtuu pienemmällekin pihalle pensasmaisemmaksi muotoiltuna. Pihlajia kannattaisi istuttaa ehdottomasti nykyistä useammin pihapuiksi.

Pihlaja talvella

Korallikanukasta on kuva Puut ja pensaat -sivulla lehdettömänä ennen lumen tuloa. Lumikuorrutus antaa voimakkaan punaisiin oksiin oman kontrastinsa. Kanukat ovat talvipuutarhassa aivan ehdottomia!

Kanukka talvella
Kuvassa näkyvät samat männyt kuin yllä olevassa pihlajakuvassa mutta toisesta suunnasta, lisäksi tien reunassa kasvavat serbiankuuset takana oikealla ja osa havuryhmää vasemmalla.

 

Lokakuun puutarhakiireitä

Jatkoimme saunan ja aitan vieressä olevan pensasryhmän laajennusta. Tämä kohta puutarhasta on kivinen, joten nurmikkoa on siinä mahdotonta hoitaa. Ennestään siinä oli iso lumimarjaryhmä ja nuokkusyreeni. Laajensimme sitä toisena kesänä neilikkaruusuilla. Elokuussa istutimme nuokkusyreenin viereen jalosyreeni ’Moskovan kaunottaren’. Nyt
ryhmä laajeni  kurtturuusuilla. Ne siirsimme aitan edustan juhannusruusuryhmästä, jonka
voimakaskasvuisempi kurtturuusu uhkasi valloittaa.

Kurtturuusu on arvioitu erittäin haitalliseksi vieraslajiksi. Tässä puutarhassa se ei kuitenkaan ole levinnyt luontoon. Uudessa kohdassa sille on varattu rajallinen tila, jonka ulkopuolelle sitä ei päästetä leviämään juurivesoista. Aiomme jatkossa kerätä ja hyödyntää kiulukat, mikä rajoittaa siementaimien syntyä. Emme siksi nähneet mitään syytä hävittää kurtturuusua, joka vastuullisesti kasvatettuna on mitä mainioin maalaispuutarhan kasvi:
vaatimaton, helppohoitoinen, runsaasti kukkiva ja huipputerveellisiä kiulukoita tuottava.

Uusi ruusuistutus2
Reunaan käytetyistä kivistä isoin, muita tummempi kaivettiin ryhmän vierestä – taas yksi nurmikon ajamista haittaava kivi vähemmän.

Oranssinpunaiset daaliat Shooting star

Uusia kukkia oli ilmestynyt sitten viime käynnin: oranssinpunainen daalia oli avannut ensimmäiset kukkansa. Daalia ’Shooting star’ jatkaa kukintaansa, nuppuja siinä on vaikka kuinka paljon.

Daalioiden kasvatuksesta tuli tänä sateisena ja viileänä kesänä opittua se, että latvomista kannattaa jatkossa harkita tarkkaan. Sen avulla saa tuuheammat kasvit mutta kukinta viivästyy. Aika lyhyeksi jää hienoista kukista nauttiminen, jos kukinta alkaa syyskuun puolessavälissä.

Keltaisen ja punaisen liitto ja muita syksyn kukkia

Daalia piiskuTänä keväänä onnistuimme vihdoin tarhapiiskun kanssa. Se sai tuekseen vaakasuoraan asetettua vihreää puutarha-aitaa ja on pysynyt pystyssä. Isossa istutusryhmässä piisku saa tummanpunaisen daalian hehkumaan. Aitan edessä se muodostaa hienon parin suomentattaren punertavan ruskavärin kanssa.

Piisku ja tatar


AnitaIMG_4194 Kotona valkoinen kiinankeltakärhö ’Anita’ kukkii ahkerasti. Kukkia ja nuppuja on kärhösäleikkö täynnä. Myös vanhat syyshortensiapensaat kukkivat talven tuloon asti. Ryhmäruusut kiittävät lämmintä syksyä ja avaavat edelleen uusia kukkia. En enää ole poistanut kuihtuneita kukkia, jotta ruusut alkaisivat vähitellen lopettelemaan ja valmistautumaan talven tuloon.

Ruusu 2709

Yksinäisten kukkien kesää on tietenkin seurannut yksinäisten kukkien syksy. Iso kosmosruukku avasi ensimmäisen kukkansa sitten elokuun alun. Kukat ovat täynnä nuppuja. Jos syksy jatkuu lauhana, saamme toivottavasti vielä nauttia niiden avautumisesta.Kosmoskukka Vega mixKukkien lisäksi puutarhaa koristavat erilaiset marjat, alla koristearonian tummat vitamiinipommit.IMG_4240Ensi viikolle on luvattu kylmenevää. Sitä ennakoiden tein talvi-istuksen katetulle terassillemme sypressistä ja callunoista.

sypressi