Perhanan peurat popsivat rusopäivänliljan
Tai itse asiassa vain sen kukkanuput! Odotimme tänä kesänä innokkaasti rusopäivänliljan (Hemerocallis fulva) kukintaa. Kukkavarsia oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Ällistyksemme oli totaalinen, kun mökkireissulta palattuamme totesimme nuppujen kadonneen parempiin suihin. Mikään muu kasvinosa ei ollut kelvannut. Kiinassa käytetään päivänliljojen kukkia ruuaksi, joten miksi ne eivät kelpaisi myös peuroille vai oliko asialla rusakko? Tapauksesta viisastuneena ripottelin kasvin juurelle hieman verijauhetta. Yhden uuden kukkavarren se jaksoi kasvattaa iloksemme.
Maksaruohot – mikä olisi helppohoitoisempaa?
Kotipuutarhaan on ollut vaikeaa löytää perennoja. Onneksi maksaruohot viihtyvät pihan kuivissa ja aurinkoissa kohdissa. Puutarhassa on paljon varjoa. Sen valoisin kohta on etupihan avokallio, joka paraikaa kukkii valkoisenaan valkomaksaruohoa (Sedum album). Alla olevasta kuvasta ei arvaisi, että kasvi on alle kymmensenttinen. Valkomaksaruohon kanssa pätee enemmän on enemmän.
Takapihan keltaisen ryhmän vaaleanpunaisesta maksaruohosta olen kirjoittanut blogin puolella.
Nimetön ruusukaunotar
Mieheni osti tämän vaaleanpunaisen kaunottaren viime kesänä. Hän muistelee, että kasvista olisi ostettaessa puuttunut lajiketiedot. Olemme yrittäneet arvailla, mikä se voisi olla, ehkä ’Astrid Lindgren’? Kuvassa näkyy yksittäinen kukka, mutta kyseessä on kuitenkin tertturuusu. Emme ole aiemmin olleet järin ihastuneita vaaleanpunaisiin ruusuihin tai kasveihin ylipäänsä. Tätä täydellisen eleganttia ruusua ei kuitenkaan voi vastustaa.
Europeanan ylistys
Ryhmäruusu ’Europeana’ ei ole kaikkein suurikukkaisin tai kaunismuotoisin. Sillä on kuitenkin lukuisia hyviä ominaisuuksia, jotka korvaavat nämä puutteet monikertaisesti. Se on tummanpunainen, erittäin talvenkestävä ja kukkii taukoamatta pitkälle lokakuuhun. Jos joku ruusuparka ei selviä talvesta, keväällä saa uusia paljasjuurisia taimia edullisesti.
Perhoangervo – herkkä keijukainen
Ulkomaisilla puutarhasivustoilla perhoangervo (Gillenia trifoliata) on hittikasvi. Halusin kokeilla sitä isossa istutusalueessamme, olisiko siitä taustakasviksi ryhmäruusuille. Kasvia joutui hieman etsiskelemään. Lopulta löysin sen jo aiemmin kehumastani Porkkalan kartanon puutarhamyymälästä. Ostin taimen tuleentuneena syksyllä. Hieman epäilin, nouseeko se keväällä. Nousihan se ja kukkiikin. Kasvin kerrotaan tuuhenevan hitaasti, mikä ainakin meidän puutarhassamme pitää paikkansa. Se on kuitenkin herkän kaunis – maineensa veroinen. Sille pitää hankkia pari kaveria ja miettiä vielä sijaintia.
Keltapäivänlilja – pettämätön perinneperenna
Keltapäivänliljat (Hemerocallis lilio-asphodelus) edustavat pallaksenpionin ohella vanhimpia perinneperennojamme. Ne ovat kotoisin alunperin anoppini kotipaikalta, jossa niitä kasvoi jo sotien välisenä aikana. Aitoina maatiaisina ne kukkivat uskollisesti joka kesä vaatimattomasta kasvupaikastaan huolimatta.
Tarha-alpi – keltaisen penkin itseoikeutettu asukki
Tarha-alpin (Lysimachia punctata) pitäisi viihtyä missä hyvänsä ja levitä hulvattomasti. Kotipuutarhassa mikään ei leviä ylenpalttisesti. Kokeilimme tehdä tarha-alpista oman istuksen toiseen kohtaan pihallemme. Kasvit kuolivat ensimmäisen kesän aikana. Seinänvierustan istutusalueella sitä oli edellisen omistajan perua. Alueen uudistuksessa istutimme osan takaisin entiselle paikalle ja osan alueen toiseen reunaan. Molemmat ryhmät ovat hengissä ja hieman tuuheutuneet. Saisivat mielellään rehottaa enemmänkin. Ehkä ensi kesänä?
Jättipoimulehti – täydellinen täytekasvi
Meillä on jättipoimulehteä (Alchemilla mollis) kotona ja maalla. Uudessa keltaisessa ryhmässä se viihtyy parhaiten. Isot peittävät lehdet ja kevyet limenvihreät kukinnot tekevät siitä moneen paikkaan sopivan. Kuvassa se on yhdessä tarha- ja suikeroalpin ja kallionauhus ’Brit-Marie Crawfordin’ kanssa.
Kuunliljat – varjopuutarhan välttämättömät
Meillä on etupihan varjoisilla istutusalueilla lukuisia isoja kuunliljoja. Ne tuovat oikeasti karuun puutarhaamme ihanaa rehevyyttä. Niiden istutuskuopat on parannettu kompostilla ja ostomullalla. Keväisin ne saavat komposti- ja luonnonlannoitelisän. Muuta hoitoa ne eivät kaipaa.
Vasemmalla taitaa olla sinikuunlilja (Hosta sieboldiana), oikealla nimetön talon edellisen omistajan istuttama kuunlilja.
Kuunliljakantamme kasvoi keväällä 2016 neljällä uudella lajikkeella. Takapihalle istutettiin ’Sum and Substance’, ’Fragrant Blue’, sieboldiana ’Elegans’ ja ’Queen Josephine’.
Jaloakileija – kepeä hömmetyinen
Ihmettelimme monta vuotta, miksi jaloakileijan nuput surkastuvat. Googlen kautta löytyi syy: akileijahyttynen. Teimme kaikki suositellut suojelutoimenpiteet: siirsimme kasvit toiseen paikkaan ja poistimme yhden kesän ajan kaikki kukkanuput heti niiden ilmestyttyä. Sinä kesänä ei ollut akileijoissa kukan kukkaa. Kuitenkin tänäkin keväänä niitä pirulaisia pörräsi nuppujen ympärillä. Vaikka suhtaudumme nuivasti torjunta-aineiden käyttöön, akileijan nuput saivat tujauksen pyretriinipohjaista myrkkyä. Me saimme nauttia akileijan kukinnoista. Muita perennoja emme myrkytä.
Ryhmäruusut – suuret yllättäjät
Edellisessä puutarhassamme meillä oli terassin vieressä ruusuryhmä. Halusimme samanlaisen myös nykyiseen kotipuutarhaamme. Rakensimme takapihalle terassin ja kohopenkin sen viereen. Sinne tilattiin multakuorma, joka oli savista peltomultaa. Yllättäen ryhmäruusut ovat menestyneet tässä istutusalueessa koko ajan kohtuullisen hyvin, vaikka monet perennat ovat kuolleet ensimmäisenä talvena.
Maata on vuosien kuluessa parannettu säkkimullalla ja kompostilla. Tänä kesänä suurin osa ruusuista on ’Europeanaa’. Niiden lisäksi on jokunen nimetön ruusu ja pari ’Schneewittcheniä’, jotka ovat ehtineet ensimmäisenä avaamaan kukkansa.
Kurjenpolvet – perusperennamme
Kotipuutarhaa edeltänyt rivitalopihamme oli puutarhanhoitajan unelma. Suojaisella lounaispihalla oli yli puolimetrinen muheva multamaa. Kun istutit kasvin, se kukoisti aivan itsestään.
Nykyinen puutarhamme on lähes päinvastainen. Alussa kaikki istutusyrityksemme epäonnistuivat. Halusimme kuitenkin kovasti puutarhaan perennoja. Ensimmäinen onnistunut löytö oli tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorrhizum). Se on äärimmäisen helppohoitoinen, kestävä ja kaunis kasvi. Puutarhamme karuissa oloissa se ei edes leviä liikaa. Parhaimmillaan se on isona, vapaasti leviävänä kasvustona pensaiden edustalla. Kukkapenkeistä olemme siirtäneet sen pois, koska niiden paremmissa oloissa se pyrkii valtaamaan kaiken tilan.
Takapihan isossa istutusalueessa viihtyy loistokurjenpolvi ´Johnson’s Blue´ (G. ’Johnson’s Blue’), joka kukkii ylenpalttisen runsaasti kesäkuun puolivälistä alkaen n. kuukauden ajan. Kasvutapa on lamoava, joten taustalle istutetut kasvit on tuettu puutarha-aitarinkuloille hieman pystympään.
Kuvat puuttuvat vielä tuoksukurjenpolveakin käyttökelpoisemmasta peittokurjenpolvesta (G. x cantabrigience ’Cambridge’) ja ison istutusalueen viime kesän uutuudesta valkoisesta verikurjenpolvesta (G. sanguineum Album).
Särkynytsydän kukkii koko kesän
Särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis) oli yksi ensimmäisiä perennoja, jonka saimme menestymään kotipuutarhassa. Sen väitetään kuihtuvan aikaisin kesällä kukinnan loppuessa. Meillä se avaa viimeiset kukkansa elokuun puolenvälin jälkeen ja alkaa kellastua elokuun loppupuolella. Silloin sopii jo valmistautua talvilepoon, kun on jaksanut ilahduttaa kukinalla kesäkuun alusta alkaen. Särkynytsydän tarvitsee ehdottoman kasvurauhan. Vähitellen siitä on tullut iso ja pensasmainen etupihan väripilkku.
Pallaksenpioni – alkukesän tähti
Alkukesään ehdoton tähti kotipihalla on pallaksenpioni (P. villosa mollis). Tämän tehopakkauksen kanssa saa olla nopea, jos mielii ehtiä kuvata kukinnan. Nuppujen aavistuksenomaisesta aukeamisesta jo viikon päästä kukinta on ohi! Alkukesällä yksinkertaiset voimakkaan ruusunpunaiset kukat huomaa varmasti puutarhassa. Voimakas väri vaatii seurakseen kirkkaita tai syviä värejä. Liila ukkolaukka on sekä väriltään että kukan ja lehtien muodolta hyvä partneri. Vastakohdat täydentävät toisiaan, ja rehevä pioni peittää laukan kuihtuvat lehdet.
Pallaksenpioni on myös oivallinen kukkapenkin vihreyttäjä, minkä vuoksi se ansaitsee paikkansa lyhyestä kukinnastaan huolimatta. Lisäksi se on terve, sopeutuvainen ja helppohoitoinen kasvi. Toisin kuin jalostetummat sukulaisensa se pärjää ilman tukemista ja niukalla hoidolla muutenkin. Lisäksi se huolehtii jatkuvuudesta lisääntymällä siementämällä, mutta ei riesaksi asti. Meidän pionimme on peräisin mieheni kotipaikalta, jossa se kukoistanut vuosikymmenien ajan. Tämä kasvi on ansainnut päästä sivun tunnuskuvaksi.
Alkukesällä takapihan isolle istutusalueelle antaa väriä myös sammalleimu. Tämä vuonna 2014 ostettu kasvi myytiin ilman lajikenimeä. Se on kuitenkin todennäköisesti ’Emerald Cushion Blue’.
Maanpeiteperennat – ilman emme selviäisi
Kotipuutarhan maaperä on kuivaa moreenia. Sitä varjostavat lukuisat suuret puut, joista osa kasvaa oman tonttimme ulkopuolella. Etupiha on pohjoisrinteessä, jossa kallio on paikoitellen pinnassa tai ohuen maakerroksen peittämä. Kunnollista nurmikkoa puutarhaan ei saisi ilman massiivisia maanvaihtoja, mihin emme ole ryhtyneet.
Maanpeitekasvit ovat olleet pelastajiamme. Ne kaikki kasvoivat puutarhassa jo edellisen omistajan aikana. Olemme kuitenkin levittäneet myös uusiin paikkoihin. Vuorenkilpeä (Bergenia cordifolia) monet väheksyvät, jopa inhoavat. Meillä se verhoaa kiltisti vaikean kohdan avokallion ja pihavaraston välissä. Toista yhtä hyvin menestyvää ja helppoa kasvia siihen kohtaan on vaikea kuvitella. Taponlehteä (Asarum europaeum) kasvaa etupihalla havuryhmän reunoilla. Tiheä kasvusto ei anna rikkaruohoille pienintäkään mahdollisuutta. Kolmas tärkeä peittokasvi on rönsyansikka (Waldsteinia ternata). Sitä oli alkujaan vain takapihan seinänvierustalla, mistä olemme sitä jakaneet uuteen itäreunan istutusalueeseen sekä etupihalle terassin reunalle ja koreanvaahteran luo.
Uutena kokeiluna ostin kolme tarhavarjohiippaa (Epimedium x rubrum) Kallen kukkatarhan loppukesän poistomyynnistä 2015. Olin keväällä nyreänä, kun tämä erittäin kestäväksi kehuttu kasvi oli hävinnyt. Sen pitäisi olla talvivihreä. Suureksi ällistyksekseni huomasin kahden hiipan nousseen toukokuun puolivälissä. Tällä hetkellä ne ovat hyvässä kasvussa ja leviävät. Toivottavasti selviävät ensi talvesta!
Tulikellukkaa sai odottaa pitkään
Tulikellukan (Geum coccineum ’Borisii’) pitäisi olla helppo. Meillä on kuitenkin ollut vaikeuksia saada se kukkimaan kunnolla. Se tuli talon mukana. Se eleli takapihan ikkunan alla niukasti kukkien. Kokeilimme siirtää sen ruusuryhmään. Nuukailu vain jatkui. Keväällä 2015 palautimme sen keltaiseen ryhmään. Saimme pari hassua kukkaa. Nyt keväällä 2016 uusitussa ryhmässä se vihdoin kukkii kohtuullisesti. Kun kukan väri on intensiivinen oranssi, niitä tarvitse olla monta huomion herättämiseksi.
Kultatyräkki – helppo ja näyttävä
Kultatyräkki (Euphorbia epithymoides) on yksi kiitollisimmista perennoista. Se on helppohoitoinen, säännöllisen muotoinen kauniin värinen keväällä ja syksyllä. Valitettavasti se on hieman hankala talvenkestoltaan. Talvi 2015-2016 oli vaikea: paukkupakkanen iski pitkän, poikkeuksellisen märän ja lauhan alkutalven jälkeen. Vain yksi isoista tyräkeistä selvisi. Onneksi meillä oli pari poikasta, jotka nyt paikkaavat aukkoja.
Kevätvuohenjuuri – perennoista aikaisimpia
Takapihan seinänvieruspenkissä kasvoi kevätvuohenjuuri (Doronicum orientale). Kuitenkin keväällä 2015 kun aloitimme tuon ryhmän kunnostamisen, vuohenjuuri oli kadonnut. Facebookin puutarharyhmässä huomasin tuttuni kyselevän onnenpensasta. Meillä oli ylimääräinen pensaanalku, johon sain vaihtarina nykyisen vuohenjuuren. Se on hyvin leviävää vanhaa vihtiläistä maatiaiskantaa. Toivottavasti se viihtyy meillä pitkään!
Kaksi puutarhaa 