Havut muodostavat ison osan kotipuutarhamme seinistä. Kuvauksellisimmillaan ne ovat loppukesällä vuosikasvun tasoittuessa. Syksyllä ja talvella havut ovat puutarhan tähtiä, jotka tuovat vihreyttä loppusyksyn harmauteen ja näyttävät hienoilta lumivaippaan kääriytyneinä.
Korkeimmat havuseinät ovat pihan itäreunassa kasvavat suuret männyt. Ne ovat olleet tontilla ennen taloamme ja saavat toivottavasti jatkaa elämäänsä vielä meidän jälkeemme. Länsireunassa puolestaan kohoaa korkeimmalle lehtikuusi. Sillä on pitkän oksattoman rungon päässä kohtuullisen kokoinen latvus. Se oli jo saanut kaatotuomion hieman homssuisen muotonsa vuoksi. Kun karsimme muuten tuota reunaa, lehtikuusi nousi uudella aiempaa edullisemmalla tavalla esiin. Nyt se saakin jäädä paikalleen. Lehtikuusen oksisto nousee erityisen hienosti esiin talven sinisessä valossa.
Hienoin havuryhmämme on puutarhan paraatipaikalla reunustamassa polkua parkkipaikalta pääovelle. Siinä kasvaa alkuperäisten toppakuusien eli kartiovalkokuusien (Picea glauca ’Conica’) ja pesäkuusien (Picea abies f. tabulaeformis) lisäksi istuttamiamme tuivioita (Microbiota decussata) ja oikeanpuolimmaisen toppakuusen vieressä pilkottava kultatuija (Thuja occidentalis), jonka lajikkeesta ei ole tietoa. Pyrimme myös vähitellen uudistamaan ryhmää istuttamalla siihen uusia pikkuhavuja.
Talon ympärillä länsi- ja pohjoisseinustoilla on edellisen omistajan istuttamia marjakuusia. Joudumme pitämään niitä kurissa leikkaamalla. Ne kuitenkin liittävät talon puutarhaan ja ovat siksi paikkansa ansainneet. Niiden tumma vihreys muodostaa myös hienon taustan kukkiville rhodoille.
Puutarhamme itärajalla kasvaa kartiotuija-aita (Thuja occidentalis ´Brabant´). Se on reilussa vuosikymmenessä kasvanut niin korkeaksi, että sitä joudutaan leikkaamaan säännöllisesti vuoden – kahden välein.
Kotipihan havuja, joista vielä ei ole kuvaa
Temppelikataja (Juniperus conferta) ’Schlager’, kartiotuija (Thuja occidentalis) ’Holmstrup’, kanadanhemlokki (Tsuga canadensis) takapihalla.
Serbiankuusia, vuorimäntyjä ja ’Brabant’-tuija-aidannetta näkyy korallikanukan kuvan taustalla Puut ja pensaat -sivulla.
Pallotuijasta ’Globosa’ (?) on kuva blogissa Kevät alkaa leikkaamalla.
Muistoissamme
Kauriit tuhosivat vuoden 2016 aikana Mustilan arboretumista ostamamme pihdat, juuri kun ne olivat alkaneet kasvaa nopeammin.