Isossa istutusryhmä on n. 40 neliötä. Sen jatkona on muutama neliö vuorenkilpeä, jonka jälkeen on vielä nurmikäytävän erottama, isoa kiveä kiertävä keltainen ryhmä. Tälle alueelle on tarkoituksella koottu suurin osa puutarhan perennoista.
Isossa istutusalueessa on 49 eri perennaa loppukesällä 2018. Kasvisukuja on kuitenkin huomattavasti vähemmän, 27 erilaista. Näin alueen yleisilme pysyy hallittuna. Perennojen lisäksi ryhmässä on iso tarha-alppikärhö ’Albina plena’, kaksivuotisia harjaneilikoita ja sormustinkukkia sekä monivuotisia sipulikukkia, kuten helmililjoja, narsisseja ja tulppaaneita. Kesäkukkia ryhmään ei juuri mahdu. Niitä on vain tontin siemenpankista putkahtanut unikko ja muutama vaihtelevalla menestyksellä talvetettu daalia.
Pinta-alalla arvioituna eniten on tontilla vanhastaan olleita perinneperennoja: lehtoakileijaa, siperiankurjenmiekkaa, syysleimuja, harmaamalvikkia, suopayrttiä, kanadanpiiskua sekä pieniä reunuskasveja: maksaruohoja, hopeahärkkiä ja pikkutalviota. Toiseksi eniten on kotipuutarhasta tuotuja kasveja, kuten hämykuunliljaa, kesäpikkusydäntä, pallaksenpionia, kultatyräkkiä ja peittokurjenpolvea. Nämäkin ovat pääosin vahvoja maatiaiskasveja Pohjois-Savosta. Kolmas ja lajikemääräisesti iso ryhmä ovat ostetut ja siemenestä kasvatetut kokeilut. Niistä eri pionit, idänkurjenpolvi ja ukonhatut ovat osoittaneet talvenkestonsa ja asettautuneet taloksi. Monet muut ovat vielä testivaiheessa, kestävätkö vai eivät.
Kevät
Keväällä ryhmässä pääosassa ovat tulppaanit ja helmililjat.
Alkukesä
Keskikesä
Alla ylärivissä vasemmalla ritarinkannus ’Percival’, oikealla lehtoakileija ja alarivissä vasemmalla peurankelloja ja oikealla matalaa akileijaa.
Loppukesä
Syksy
Viimeisenä kukkivat daalia ’Arabian Night’ ja kanadanpiisku.